Kansan tahto, perustuslaki ja Brexit
Kaikissa sivistysmaissa tärkeät perustuslailliset kysymykset ratkaistaan parlamentissa, ja ratkaisuihin vaaditaan tavallista suurempi enemmistö.
Britanniassa on viimeisen puolen vuosisadan aikana ollut vain yksi yhtä tärkeä perustuslaillinen kysymys kuin Euroopan unionista eroaminen: sen edeltäjään, Euroopan yhteisöihin, liittyminen.
Kansanäänestysten asema brittiläisessä demokratiassa on jokseenkin sama kuin suomalaisessa. Tärkeästä kysymyksestä voidaan erillislailla järjestää neuvoa-antava kansanäänestys. Parlamentin päätösvaltaa se ei voi sitoa.
Vuoden 1975 EY-äänestyksessä 67,23% äänestäjistä kannatti liittymistä. Yli kaksi kolmasosaa. Hallituksen ja parlamentin ei ollut kovin vaikea siihen turvautua.
Vuoden 2016 kansanäänestys perustui pääministeri David Cameronin ylimieliseen lupaukseen “kunnioittaa” tulosta, vaikka se ei juridisesti sitova olekaan. Massiivisen harhautuskampanjan jälkeen EU:sta eroamista kannattavat saivat 51,89% äänistä.
Hallituspuolue sitoutui tulokseen, joka olisi saattanut olla toisinkin päin viikkoa aikaisemmin tai myöhemmin. Historiallisen tärkeässä perustuslaillisessa kysymyksessä. Tietäen, että kansanedustajien ylivoimainen enemmistö vastustaa eroa.
Onko tämä kansan tahdon kunnioittamista parlamentaarisessa demokratiassa. Ei tietenkään, historiallisesti vertaansa vailla olevaa vastuunpakoilua se on.
Kiinnostavaa on, kuinka hysteerisesti muiden Euroopan maiden nationalistit ovat tarrautuneet näkemykseen, jonka mukaan unioniin jäämisen kannattajat vastustavat “väärin” äänestänyttä “kansaa”.
Esimerkiksi Suomessa moni sellainen, jonka mielestä Suomen eduskunnan äänestystulos 152–45 ei mitenkään voi olla perustuslaillisesti riittävä mihinkään päätökseen, on valmis väittämään, että yli 48% vuonna 2016 äänestäneistä joutuu “tietenkin” lapsineen ja lapsenlapsineen lopun ikäänsä kärsimään yhden päivän satunnaisesta (huonoa) neuvoa antavasta kansanäänestyksestä.
Kiitos infosta. Googletin ”eduskunta 152–45” ja löysin Wikipedia -artikkelin, jossa selitettiin Väyrysen ja kumppanien yrittäneen viivyttää 1994 päätöstä Ruotsin kansanäänestyksen jälkeen tapahtuvaksi.
Aikalaislehdissä ei asiasta juuri hiiskuttu, lähinnä kuvattiin puhemaratonit farssimaisiksi. Mutta jos taktiikka oli juuri tuo, se oli sangen valtiomiesmäistä toimintaa. Ruotsin äänestystulos olisi ollut todella tarpeellinen taustamusiikki Suomen päätösfarssiin.
Suomen päätöksentekosarja EU – euro – Nato (tämä pikkuvirkamiesten kokoon keittelemä uusi yhteistyö-, ystävyys- ja avunantosopimus) on sangen tyylitön. Julkinen keskustelu on kussakin asiassa ollut -uhm- johdatellun tuntuinen. Ikävä päätös oli myös EU:sta eroamisen sitominen perustuslakimuutokseen.
Ilmoita asiaton viesti
On syytä muistaa, että Ruotsi haki EU:n jäsenyyttä hiiskumatta siitä sanallakaan Suomen poliittista johtoa, Suomi siis yllätettiin ns.”housut kintuissa” Farssiahan tuo Väyrysen johtama jarrutuskeskustelu oli, on Väyryseltä naurettavaa väittää jälkikäteen, että Suomen kielteinen päätös liittymisestä EU:n olisi vaikuttanut Ruotsin päätökseen, ei olisi. Ruotsi ei ole koskaan päätöksiä tehdessään kuunnellut suomalaisten politiikkojen tyrkyttämiä mielipiteitä saati, että olisi antanut niiden vaikuttaa heidän omiin päätöksiinsä. Nevalainen, jos näytelmänä farssi kiinnostaa niin seuraa mitä Britanniassa tapahtuu, siellä sitä farssia on toteutettu jo parin vuoden ajan ja uutta suolletaan päivittäin.
Ilmoita asiaton viesti
Tämä kirjoitukseni on tietenkin jatkoa 8. joulukuuta julkaisemaani Brexit-adventtikalenterin kolmanteen osaan. Mikäänhän ei ole muuttunut, paitsi Mayn ällistyttävä parlamenttia halveksiva päätös lykätä äänestys neuvottelutuloksesta hamaan tulevaisuuteen.
Uusi kansanäänestys näyttää nyt entistä todennäköisemmältä, vaikka toivoisin, että parlamentilla olisi ryhtiä ottaa päätösvalta omiin käsiinsä. Eikös ”taking back control” ollut ideana. Viimeistään 21. tammikuuta Mayn hallitus menettää asiassa sananvaltansa.
En muuten julkaise kommentteja, joiden kirjoittajista en löydä henkilötietoja ja sääntöjen mukaista kuvaa.
Ilmoita asiaton viesti
Yksi argumentti, kun Brexitiä myytiin briteille, oli rahansäästö. Iso-Britannia makssa Brysseliin toistasataa miljoonaa puntaa viikossa. Tämä raha luvattiin nyt kansallisen terveydenhoidon kohentamiseen. Ei paljon mainostettu sitä, että saahan UK jonkun verran sieltä takaisin.
Saavutettu neuvottelutulos on kompromissi ja kompromissi on hyvän vihollinen. EU:n rahoittaminen jatkuisi ja britit joutuisivat noudattamaan EU:n säädöksiä ilman, että voisivat vaikuttaa niihin. ”Kova Brexit” olisi ollut se vaihtoehto.
Ilmoita asiaton viesti
Näillä minuuteilla odotetaan konservatiivien parlamenttiryhmän äänestystulosta Mayn luottamuksesta. Joku seipäänniellyt tory lätisee BBC:llä: ”British people wanted to leave. If they hadn’t, they hadn’t voted for it.”
Höpöt. Englantilaiset maalaiset halusivat lähteä. Skottien, walesilaisten, pohjoisirlantilaisten ja lontoolaisten selvä enemmistö on halunnut pysyä EU:ssa koko ajan.
Ilmoita asiaton viesti
Parlamenttiryhmä äänesti sitten Maylle vuoden jatkon konservatiivien johdossa äänin 200–117. Aika Labourin, LibDemin, SNP:n, Cymrun ja Vihreiden näyttää koko alahuoneelle, mistä kana kusee.
Ilmoita asiaton viesti