*

jpvuorela

Vastustetaanpa ristiretkiä

Kaipa näilläkin palstoilla joku muistaa John Brennanin? Hänhän johti CIA:ta Obaman presidenttikaudella maaliskuusta 2013 tammikuuhun 2017.

Kovin moni Puheenvuoron putinisti kiinnitti paljonkin huomiota siihen hirvittävään rikokseen, että Brennan kävi uteliaisuuttaan Ukrainassa. Nyt Brennanilla itsellään on matkustusasiaa.

Hänen mukaansa Trumpin matkustuskieltoasetus on "simplistic and misguided".

Monilla asetuksen mainitsemista maista tulevilla olisi järkevää ja laillista asiaa Yhdysvaltoihin, mutta nyt heidät profiloidaan pelkän kansalaisuuden perusteella.

Myös Trumpin hallituksen tapa puhua "radikaalista islamilaisesta terrorismista" on omiaan vähentämään eikä lisäämään turvallisuutta. Sehän antaa islamistiterroristeille ja muillekin kuvan, jonka mukaan nämä rikollisryhmät olisivat aidosti islamin asialla. Eivät ole.

Tiedän, että näinkin yksinkertainen asia on Puheenvuorossa vaikea. Sanassa "islamismi" on niin monta kirjainta enemmän kuin sanassa "islam".

Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että uskontoon tai kansalaisuuteen perustuvia matkustuskieltoja on vastustettava. Brennan on oikeassa tässä asiassa. Kuten oli Ukrainassakin.

https://www.theguardian.com/us-news/2017/apr/04/trump-travel-ban-simplis...?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Trump on osoittanut olevansa typerys, joka ei ymmärrä edes USAn perustuslain säännöksiä. Hän yrittää johtaa USAa kuin omaa perheyritystä ja on ihmeissään, kun tavallinen virkatuomari laittaa miehen kuriin.

Juuso Hämäläinen

Näihin terroriongelmiin halutaan nopeita yksinkertaisia ratkaisuja. Trump on selvästi sellaisten kannalla ja moni jenkki. Heitä ei kiinnosta jemeniläisen tai iranilaisen matkustusongelmat.

Koko touhun logiikka pettää kuitenkin ratkaisevasti. Terroriukoille on takaovi auki ja levällään. Persianlahdelta ja Saudeista kyllä pääsee edelleen USAan. Ja siellä ääriukkoja riittää ja erityisesti heidän rahoittajiaan. Öljy voitelee Trumpinkin. Hänhän on populisti ja elää populistien äänistä. Logiikalla ei väliä.

Käyttäjän KajGran kuva
Kaj Granlund

Niin tosiaan, vastustetaanpa ristiretkiä .... joka suuntaan.

Jaakko Häkkinen

"Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että uskontoon tai kansalaisuuteen perustuvia matkustuskieltoja on vastustettava."
-- Uskonnon perusteella ei saa syrjiä. Valtion perusteella kyllä saa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Mielipide sekin. Ei tosin mene läpi yhdessäkään oikeusvaltiossa. Muistathan oikeusvaltion määritelmän: Valtio, jossa riippumaton oikeuslaitos tulkitsee parlamentaarisesti säädettyjä lakeja.

Oikeusvaltioissa tuomioistuimet kumoavat presidenttien ja hallitusten perustuslainvastaiset asetukset.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset